Ei kategoriaa
Tahmatassujen ja Kissankellojen Yöretki
Keskiviikko 6.4.2011
Tahmatassut ja Kissankellot lähtivät lauantaina (2.4.) kämpälle ensimmäiselle yöretkelleen. Tänään Tahmatassujen kokouksessa kerättiin muistoja kokoon. Tämä jäi mieleen:
Kivointa oli:
Kirveen käyttö, Iltanuotio, Taskulamppuilu, Makoilu makupussissa, Vaahtokarkkien paistaminen
Nuotiolaulut, Kaikki…
Parasta ruokaa oli:
Makkara x 2, Lihapulla, Kaikki mitä paistettiin nuotiossa (makkara, lihapulla & vaahtokarkit), Vaahtokarkit, dippivihannekset
Mikä parhaiten jäi mieleen
Iltanuotio, kun laulettiin, Poikain tappelut
”Bileilyt” eli täytettiin juomapullot mehulla (erityisesti keltaisella) ja biletettiin niin tytöt kuin pojatkin
Rappusissa kulkeminen, Hirviöleikki
Mennäänkö toistekin?
Joo joo, tai sitten ei
Napakettuleiriläiset yhdessä koossa!
Lauantai 26.2.2011

Hei saatiinhan me viimein kaikki neljä Napakettuleirillä puuhailevaa PTP:läistä saman kameran äärelle. Kuvaajana LEK:n Katri.
Koriston Joulutallin Kaunein joulukuusi -kilpailu
Sunnuntai 19.12.2010
Piikkiön Tammipartion sudenpentulauma Tammenterhot osallistui Kaarinan kaupungin järjestämään kutsukilpailuun kauneimmin koristellusta joulukuusesta. Teimme koristeita laumaillassamme koko lauman voimin ja muutamat laumanjäsenet kävivät koristelemassa kuusen eräänä joulukuisena lauantaiaamuna Kaarinan Koriston kartanon tallissa. Koristeet olivat kaikki itse omin käsin tehtyjä: tonttu-ukkoja, enkeleitä, hopeisia ja kultaisia käpyjä ja valkoinen partiolilja-nauha. Tähtenä oli Tammipartion huivimerkki.
Ja kuusesta tulikin niin kaunis, että se äänestettiin kaikkein kauneimmaksi!
Joulujuhlat
Lauantai 4.12.2010
Ensi viikon keskiviikkona (8.12) selvitetään kadonneen joulukuusen kohtaloa PTP:n perinteisessä joulujuhlassa. Tule siis kolon pihalle klo 18.00 kera mukin ja taskulampun. Voit ottaa mukaasi myös tonttulakin ja joulukuusenkoristeen. Muistathan pukeutua lämpimästi, seikkailemme ulkona klo 19.45 asti.
Tammipartion pukkipalvelu auttaa aattona
Sunnuntai 21.11.2010
VARAUSTILANNEPÄIVITYS: VALITETTAVASTI KAIKKI PUKKIMME OVAT JO VARATTUJA. JOS HALUAT ILMOITTAUTUA JONOON, LÄHETÄ SÄHKÖPOSTIA: kairinen ( a ) gmail.com
Supersuositut, raittiit ja autoilevat Tammipartion pukin apulaiset
ovat taas liikkeellä Piikkiön aattoillassa. Pukin vierailuaikoja on
tarjolla puolen tunnin välein n. klo 15-19 ja hienon pukkivisiitin
lisäksi annat itsellesi samalla hyvän mielen tukemalla 40 eurolla
Piikkiön Tammipartion nuorisotyötä.
Kysy lisää ja tee varaus: päätonttu Petri Kairinen, kairinen (a) gmail.com
tai 046 553 6836 (puhelimeen ei vastata päivisin, jätä soittopyyntö
pukin vastaajaan tai lähetä tekstiviesti, niin soitamme takaisin)
Otamme vastaan varauksia saapumisjärjestyksessä ja pyrimme
toteuttamaan aikatoiveenne. Luonnon säästämiseksi yritämme kuitenkin
minimoida ajomatkat ja toivomme teiltä mahdollisuutta tarvittaessa
joustaa tarkassa saapumisajassa.
Nyt ilmoittaudutaan ensi kevään partiokursseille!
Keskiviikko 20.10.2010
Se on varsin helppoa!
- Ota sormi pois suusta,
- klikkaa täältä ensi kevään koulutustarjonta,
- valitse omat kurssisi
- Mailaa tai soita Nupille ja ilmoittaudu 30.11.2010 mennessä!
- Olet in!
Täältä löydät yleistä tietoa partiokoulutuksesta.
Eipä sitten muuta kuin netti viuhumaan, ja kutsu ihmeessä kaverisikin mukaan!
- Nuppi, Tammipartion koulutusvastaava (eli KoVa)
PTP retkeili Hämeessä
Maanantai 11.10.2010
”Hei Olivia!! -Odota hetki!” –huuto kuuluu Liesjärven kansallispuistossa Tammelassa. Piikkiön Tammipartion porukka on retkellä. Joukon nuorin, kahdeksanvuotias tyttöpartiolainen Olivia, menee peuran askelin edellä ja muut tulevat reipasta vauhtia perässä. Aurinkoisessa syyssäässä tuli jo vähän hiki, mutta nyt pysähdyimme juomaan ja juttelemaan.
Reipas KYPYR-joukko kohti seikkailua
Retkelle lähdettiin kololta lauantai-aamuna, autojen nokat suunnattiin kohti Tammelaa ja Lounais-Hämettä. Siellä on Liesjärven kansallispuisto. Sen erikoisuutena on Kyynäräharju, joka mutkittelee järven keskellä kilometrin verran vain muutaman metrin levyisenä. Muuten alueella on valoisia männiköitä, pieniä järviä ja lampia, sekä ennen kaikkea Ilves-reitti, jonka vartta pitkin voi tehdä monenlaisia reissuja.
”HAAAA!!” karjaisee umpipimeästä nuotiopiiriin äkkiä ja voimalla syöksyvä hahmo, jota kiinniottoa yrittäneet vartijat eivät saaneet kiinni. ”Kurki”, eli siviilinimeltään Juuso, on maalissa. Olemme leikkineet ainakin kolme kierrosta partiojohtaja Sillin vetämää väijymisleikkiä, jossa toiset yrittävät päästä pimeän suojassa hiipimällä maaliin nuotiolle ja toiset ottaa heitä kiinni. Homma on pilkkopimeässä syysillassa huiman hauskaa. Ilta on jo pitkällä, vähän ajan päästä on aika mennä nukkumaan laavuvaatteen alle. Toiset nukkuvat viereisessä puurakenteisessa kodassa, jonka sisältä loimottaa nuotion valo.

Järven vakituiset asukkaat, kaksi joutsenta, valmistautuvat muuttoon ja lentävät verrytelykierroksia järven yläpuolella. Kuulemme pimeässä miten niiden siivet suhahtelevat rytmikkäästi.
Päivän mittaan olemme patikoineet, syöneet, höpötelleet, katselleet maisemia, hikoilleet, syöneet uudelleen, pitäneet hauskaa ja olleet ihan kunnon partioretkellä. Monelle nuotioruokien laittaminen ja mutusteleminen on kova juttu. Nuotiolla teemme tuhkaperunoita, lettuja ja käristelemme makkaraa. Tarinoimme ja olemme yhdessä ulkoilmassa. Mukavaa!

Usvainen aamulaituri
Aamulla ryhmä herää usvan pehmentämään maisemaan. Juodaan aamuteetä, ja jutellaan yön kokemuksista. Leiripaikan siistimisen jälkeen kävelemme pitkospuita ja polkuja pitkin vajaat neljä kilometriä Hämeen partiolaisten Nurmela -nimiseen leirikeskukseen. Siellä lämpiää sauna ja pihalla lentää frisbee. Peseydymme, laitamme ruokaa ja lepäilemme. Kahden maissa sunnuntaina aloitamme paluumatkan Piikkiöön. Matkan aikana melkein kaikki partiolaiset nukahtavat. Autossa leijailee miellyttävä nuotiosavun tuoksu.
”Mitä, joko ollaan Piikkiössä?” –kysyy uninen ääni takapenkiltä. Toisena kuskina oleva Visa herää ajatuksistaan – hän on oikeastaan koko matkan ihmetellyt, miten hyvin kaikki jaksoivat ja miten kiva meininki retkellä oli ollut. Partioretki on ohi. ”Hieno reissu” – toteaa joku ääneen.
Koko poppoo kuvassa
Mukana KYPYR-nimisellä retkellä 2.-3.10.2010 olivat aikuisina Silli ja Visa, sekä nuoremmista partiolaisista Juuso, Lauri, Arttu, Mika, Oliver, Oscar ja Olivia.
Minne mennään seuraavaksi?
Tulossa: PTP:n syysleiriviikonloppu 8.-10.10.
Torstai 30.9.2010
PTP:n syysleiriviikonloppua vietetään tänä vuonna Liesan majalla (os. Väljäntie 139) Liedossa.
Liesan maja on osalle tuttu paikka Altti-tapahtumista, mutta PTP ei ole aikaisemmin pitänyt majalla omaa leiriään.
Toivotan siis kaikki mukaan syysleirille ja leireilemään uusiin maisemiin.
Samoajien, vaeltajien ja johtajien osalta leiri alkaa perjantaina 8.10. Majalle saa saapua klo 18.30 alkaen. Illalla on luvassa hyvää ruokaa ja mainiota seuraa sekä samoajille ja vaeltajille oman ikäkauden aktiviteetteja.
Seikkailijat ja tarpojat saapuvat leirille lauantaina 9.10. Matka leiripaikalle alkaa klo 9.30 Liedon seurakuntatalolta (os. Hyvättyläntie 19). Matkan varrella tarpojat pääsevät hakemaan oppeja selviytymistarppoon ja seikkailijat oppivat matkalla hyödyllisiä partiotaitoja. Perillä majan maastoihin pystytetään leiri ja nautitaan syysviikonlopusta ulkosalla.
Sunnuntaina leirille saapuvat viettämään syyspäiväänsä PTP:n sudenpennut. Päivän touhujen jälkeen leiri puretaan ja kotimatka bussilla alkaa klo 15.
Tässä vielä syysleirikirje 2010 (seikkailijat-samoajat). Allekirjoitetun ilmoittautumislapun voi palauttaa Kolon vihreään postilaatikkoon.
Vaeltajat ja johtajat voivat ilmoittautua tämän linkin kautta. Tarvitset ilmoittautumiseen jäsenkortista löytyvän ilmoittautumiskoodin.
Viimeinen ilmoittautumispäivä sekä syysleirille että syyspäivään on maanantai 4.10.
Risto Räppääjän faneja tupsahtelee netistä!
Torstai 26.8.2010
Risto Räppääjä on huomattu blogeissa! Katsokaapa esimerkiksi täältä kauniita kuvia ja hyviä fiiliksiä, joita maanmainio lastenteatterimme on jälleen aiheuttanut!
Lainataan tähän yhteyteen ”Tuulen naapurina” -blogin kaunista lavastekuvaa Sipilänmäeltä!

Risto Räppääjän koti Tammipartion lastenteatterissa Sipilänmäellä Piikkiössä (Kuva: Tuulen naapurina -blogi)
Uusien sudenpentujen ilmoittautuminen
Tiistai 17.8.2010
Uudet partiolaiset voivat liittyä mukaan Tammipartion toimintaan tiistaina 24.8.2010.
Saavu siis ilmoittautumaan Kolollemme (vanhalle seurakuntatalolle, osoite: Hepojoentie 4) klo 18-19.30.
Partioon voi liittyä myös muutenkin kuin sudenpennuksi: 10-12 -vuotiaat kuuluvat seikkailijoihin, 12-15 -vuotiaat tarpojiin, 15-17 -vuotiaat samoajiin ja 18-22 -vuotiaat vaeltajiin. Ja voihan partion aloittaa aikuisenakin!
——————————————————————————————————————————————————————–
Vanhoille jäsenille tiedoksi syksyn aloituskokoukset:
seikkailijat (Metsätähdet, Käärmeet, Pandat) ke 25.8., yhteyshenkilö: Anu Siponen, puh. 040-5292388
sudenpennut (Tammenterhot, Kärppälauma, Villivarsat, Supikoirat ja uudet sudenpennut) ma 30.8., yhteyshenkilö: Jessica Säilä, puh. 040-5378360
tarpojat (Pingut, SWATIT, Röllit, Mymmelit) ma 30.8., yhteyshenkilö: Veera Silmunen, puh. 0400-466412
samoajat (Nuotioperunat, Huippuuttajat, HeMaPa) päivä ilmoitetaan myöhemmin, yhteyshenkilö: Sini Rantasalo, puh. 050-3610747 tai Hannele Grönholm, puh. 040-7795549



