Marttilan korven vaelluksen 9.-11.5.2014 kertomus.

Perjantain

Tapaaminen oli sovittu kololle klo 16:30. Silliä ei näkynyt. Tästä aloimmekin arvuuttelemaan, että onko hän tulossa Uudestakaupungista vai Turusta. Hän oli onneksi Turun päästä tulossa ja oli tarpeeksi ajoissa paikalla. Kololla jaoimme viimeiset yhteiset tavarat (ruoat) ja pakkauduimme autoihin. Sillin caravaani kävi tiputtamassa meille 10l vettä maastoon ja Laurin caravaani vuorostaan kävi ostamassa täydennystä kaupasta (Italianpataa ja banaaneita).

Saavuimme lähtöpaikka Palaiselle noin klo 18.00. Keli ei ollut vielä siinä kohtaan meille armollinen. Taivaalta tuli pikkaisen vettä, mutta se ei kunnon erämiehiä haitannut. Ei muuta, kun rinkat selkään ja menoksi. Olimme päässeet noin 800 metriä eteenpäin, kun huomasimme banaanien jääneen autolle. Miikka oli unohtanut, joten lähti myös niitä hakemaan. Tässä kohtaa muilla oli hyvää aikaa katsoa varusteensa vielä kerran läpi. Ensimmäinen yöpymispaikkamme oli Lotikonkellari. Siellä oli todella komea laavu.

Aloitimme leiriytymisen laavulle. Nuoremmat pojat sai tehtäväksi tehdä nuotion, kun vanhemmat neuvoivat ja harväsivät omiaan. Nuotion sytyttämisen jälkeen aloimme miettimään iltapalaa…. Vaelluksen johtaja Silli oli hemmotellut makuaistejamme vaahtokarkeilla ja entrecote pihveilla. Melkein voisin väittää, että Chef-Sillin metsäpihvit voittivat monen ravintolan yritykset. Pojat pääsivät vielä tutustumaan luoliin, joita oli paljon yöpymispaikan ympärillä. Illan hämärtyessä oli alettava ajattelemaan nukkumaan menoa. Meillä oli kova tavoite herätä noin klo 9.00 ja olla liikkeellä viimeistään klo 11.00. Nyt nukkumaan….

Lauantai

Aikaisin aamulla heräsin vieressäni tapahtuneisiin liikkeisiin…. Aaa se oli vain Lauri, joka lähti käymään ” puskassa”. Muutama tunti myöhemmin havahduin valoisaan aamuun. Käytin tilaisuuden hyväkseni ja päätin alkaa aamutoimiin, että olen melkein valmis muiden herätessä.

Onneksi olimme metsässä  eikä meillä ollut aikataulua. Heräsimme vasta joskus klo 10 aikoihin ja aloimme tekemään aamupalaa. Aamupalana tarjoiltiiin Chef-Sillin pekonia ja mysliä kiisselillä. Tavarat pakattuamme lähdimme kohti seuraava yöpymispaikkaa muutaman mutkan kautta.

Muutamien satojen metrien päässä piti pysähtyä ottamaan kuvaa Laurista, joka halusi mennä baarin:

Baarin jälkeen otimme tavoitteeksi päästä keitaalle syömään. Tietenkin muutaman näköalapaikan kautta. Suomaasto näytti kalliolta todella siistiltä ja puoleensa vetävältä. Meidän reitillemme osui muutamia kertoja kohta, jossa oikein suo veti puoleensa. Ennen keitaalle pääsyä päätimme vähän poiketa polulta ja mennä katsomaan lintuja. Lauri ja Juuso löysivät loistavan ”lintutornin” tähystystä varten.

Päätimme mennä vielä vähän pitemmälle, jotta näkisimme oikeasti lintuja tai Silli päätti. Tarpeeksi rämmittyämme löysimme loistavan paikan, josta näki tarpeeksi pitkälle. Siellä saimme jopa yhden linnun ikuistettua kuvankin muotoon. Se oli niin lähellä, että Miikan uuden kameran 120* digitaalizoomi sai siitä melkein tunnistettavan kuvan.

Lintubongailujen jälkeen olimme päättäneet, että seuraava pysähdys on ruokapaikalla The Keidas. Silli oli unohtanut mainita ihan pienen sivuseikan. Keitaalle ei meinaan mennyt pitkospuita. Vaan pääsimme suojuoksemaan ja se vasta olikin hauskaa.

Muutamien kastuneiden (Hiskin) kenkien jälkeen saavuimme vihdoin ruokapaikalle. Leiriydyimme siihen komiasti kaikki tavarat levittäen. Chef-Sillin keittiöstä valmistui tällä kertaa maukasta Italianpataa höystettynä soijarouheella.

Ruokailun jälkeen matka jatkui mukavalla vaudilla kohti Heinäladonmäen laavua, jossa oli tarkoituksemme yöpyä. Laavulta teimme pienen retken vielä ilman rinkkoja Palokalliolle ja Vanhoja petäjiä katsomaan. Illan vietimme rauhallisesti, koska tiesimme aamun aikaisen herätyksen.  Palokallioilla oli todella tyhjentävät opastukset ja tiedot mistä paikka oli saanut nimensä joskus.

Illan pienien reippailujen jälkeen päätimme mennä maaten. Silli lupasi laittaa herätyskellon päälle, jotta heräämme ajoissa laittamaan tavaroita kuntoon.

Sunnuntai

Missäköhän kellon soitto luuraa? Mikäs tuo kolina ja töminä on? No, sehän on Silli laittamassa aamupalaa. Pienen unohduksen vuoksi Sillin kello ei soinut. Casion kelloon pitää määrittää herätykseen myös päivät milloin se soi. (Vinki Casion omistajille) Onneksi meidän reipas porukkamme ei tästä hämmentynyt. Aloimme tekemään aamu- valmisteluita ja olimme aikataulussa lähtemässä kohti autoja. Vaellustiimi valmiina lähtöön:

Sunnuntaipäivä sujui reippaalla asenteella ja vauhdikkailla askeleilla. Vaellustiimin raskain kaveri ei meinannut aina pysyä Team Käärmeiden perässä. Nuoremmat nuotitti tahtia ja allekirjoittanut pyrki pysymään tahdissa mukana. Matkan vauhdikkaan tahdin vuoksi pystyimme tutustumaan Marttilan suurien toivojen mäkeen eli mäkihyppytorniin. Tämä oli jo itsessään vaelluksen suuria nähtävyyksiä ja paikallisten hienous.

Tämän jälkeen ei ollutkaan mikään muu enää mielessä, kun uimaan pääseminen. Miikalla oli jo reissun alussa vankka halu päästä uimaan, jos aurinko paistaa ja sehän paistaa silloin. Järvi jo melkein näkyi ja samoin aurinkokin. Miehen on pysyttävä sanojensa takana. Joten ei ollut muuta vaihtoehtoa, kun vetäistä vaelluksen päätteeksi uimareissu.

Uinnin jälkeen nokka lähti kohti koloa. Kololla vielä Lauri, Miikka ja Juuso lämmittivät saunan ja kävivät vielä pohtimaan mitä, jos?….. Perustettaisiin PURJEHDUSJAOSTO LIPPUKUNNALLE. Siinäpä olisi vasta miettimistä ja tekemistä tulevaisuuuten.

Matkalla oli mukavaa ja koko tarinan voi joskus kuulla meidän suustamme iltanuotion ääressä. Olisiko kannattanut olla mukana?

Lisää kuvia löytyy kuvia kohdasta.

Teksit ja kuvat: Miikka Sipilä (lpkj)