Eurooppaan lähtö lähestyy! oletko valmis

Enään muutama päivä mahtavan seikkailun alkuun. Leirillä pääsemme tutustumaan eurooppaan.

Lippukunnanjohtajan vinkkinä suosittelen ottamaan lämmintä mukaan. Yöt ovat alkaneet olemaan kylmiä ja ulkonahan partiolainen viihtyy.

Perjantai 27.9.2013

Joukko matkakärpäsen pistämiä johtajia saapui Piikkiön Harvaluodon Pyölinrantaan  valmistautumaan tulevan viikonlopun Eurooppa-retken viime hetken valmisteluihin. Keittiössä keittiöemäntä Johanna järjesteli ja valmisti keittiötä leirikuntoon. Illan ohjelmaan kuului lauantain ohjelman ja haikki-rastien läpikäyntiä, saunomista, uimista ja rentoa yhdessä oloa hyvästä ruoasta ja suolaisesta naposteltavasta nauttien. Saatiinpa paikalle kansainvälinen vieraskin, kun Matias toi mukanaan intialaisen opiskelukaverinsa. Luonnollisesti halusimme esitellä hänelle Suomalaisia tapoja ja retkeilyn saloja. Tämän innoittamana miehet sytyttivät ulos nuotion ja pystyttivät laavun, missä myös nukkuivat tulevan yön. Lisäksi miehet saunottivat ja uittivat uuden ystävämme, mistä hän miesten puheiden mukaan piti kovasti.

Lauantai 28.9.2013

Piikkiön Tammipartion syysleiri ”Retkelle Eurooppaan” pääsi virallisesti alkamaan 24 leiriläisen saapuessa Harvaluodon sillan läheisyyteen klo 9:30. Päivän ohjelma alkoi haikki-vaelluksella. Reitti oli uusi mistä moni leiriläinen sanoi olevansa mielissään. Reitti kulki kokonaisuudessaan Harvaluodon tien länsipuolta alkaen Pohjaniityntien ja Harvaluodon tien risteyksestä päättyen Pyölinrannan kesäkodille. Maastollisesti reittiin mahtui niin hiekkatietä, niittyjen ja peltojen ylityksiä, metsässä tarpomista kuin vuorella kiipeilyä. Matkaan päästiin neljän ryhmän voimin. 1. vuoden seikkailijatytöt ja 2. vuoden seikkailijatytöt muodostivat omat ryhmänsä. Tarpojien ikäryhmät yhdistettiin niin, että tytöistä ja pojista muodostettiin omat ryhmänsä.

Rasti 1

Seikkailijat pääsivät tutustumaan ensimmäisellä rastillaan Ranskan ja Italian merkittävimpiin nähtävyyksiin eli Eiffel-torniin ja Pisan kaltevaan torniin. Tutustuminen tapahtui 3D-palapelin muodossa ja rastipäällikön tietoiskulla kyseisistä kohteista. Erityisesti ne ryhmät, jotka eivät huomanneet hyödyntää ohjeita, kokivat palapelin suhteellisen hankalaksi.

Tarpojat pääsivät vuorostaan kokeilemaan ensimmäisellä rastillaan kiipeilyn huumaa. Kiipeily-rastin päällikkönä toimi Kairankiertäjistä vierailijaksi tullut kiipeilyharrastaja Patrick Pilpola. Rastilla laskeuduttiin valjaiden avulla (suojakypärää unohtamatta) suorahkoa kallionseinämää alas.

Vaikka kyseessä oli vain alastulo, kuului etenkin tyttöjen joukosta kommentteja ”en mä uskalla”.

Rasti 2

Nyt oli seikkailijoiden vuoro päästä kokeilemaan kiipeilyä.

Tarpojat siirtyivät kakkos rastille, missä tehtävänä oli suunnitella iltanuotiolle 5-10 minuutin pituinen ohjelma. Näytelmän aiheen piti liittyä johonkin Euroopan maahan. Ryhmille annettiin muutamia esimerkkimaita tai vaihtoehtoisesti saivat päättää maan itse. Tarkoituksena oli, että esityksen jälkeen muiden tulee kyetä arvaamaan mistä maasta oli kyse.

Rasti 3

Seikkailijoiden vuoro suunnitella iltanuotionäytelmä.

Tarpojat puolestaan siirtyivät hieman pidemmälle reittiosuudelle, jonka varrella heillä oli vuorossa Eiffel-torniin ja Pisan kaltevan torniin tutustuminen 3D-palapelin muodossa.

Rasti 4

Vuorossa oli ruokarasti Harvaluodon koulun pihalla. Ensimmäinen ryhmä (tarpoja pojat) saapuivat aikataulussa rastille. Rastilla oli tarkoituksena tehdä trangialla nakkimunakasta ja hemapa (herne, maissi, paprika) nuudelia. Kaikki ryhmät onnistuivat ruoan laitossa hyvin. Nuorempia seikkailijoita tosin kiinnosti leikki Harvaluodon koulun kiipeilypuissa enemmän kuin itse ruoan laittaminen.

Rasti 5

Rastilla leiriläiset pääsivät tutustumaan Eurooppalaiseen partioperinteeseen. Rasti muodostui kolmesta eri tehtäväkokonaisuudesta. Oli tietovisatyyppinen tehtävä, missä tutustuttiin mm eri Euroopan maiden partioperinteisiin ja historiaan. Toisessa tehtävässä oli joukko lauseita ja irtonaisia sanoja, mitkä yhdistämällä saatiin lista partion arvoista ja ihanteista. Kolmas tehtävä oli Kimin koe eli leikki missä oli esillä joukko erilaisia partioon liittyviä merkkejä. Vuorollaan yksi merkeistä poistettiin ja ryhmän piti muistaa mistä merkistä oli kyse.

Rasti 6

Ryhmät pääsivät testaamaan englannin kielen taitoaan sanapelin avulla. Pääsivätpä jotkin ryhmät opettelemaan intialaisen vahvistuksemme avulla joitain hindin-kielisiä  lyhyitä lauseitakin! Lisäksi jokainen ryhmä valitsi annetuista vaihtoehdoista yhden lauseen, joka oli käännetty eri kielille. Lauseen sanoma oli ”Hei, minä olen partiolainen ja tulen x-maasta”. Tavoitteena oli opetella lause ja esittää se iltanuotiolla. Ylivoimaisesti selkeäksi suosikiksi muodostui espanjan kielinen versio.

Rasti 7

Viimeinen rasti oli perillä leiripaikalla. Rastilla jokainen pääsi harjoittelemaan pinssikoneen käyttöä ja tekemään itselleen leirin teeman mukaisen pinssin. Ensimmäisenä paikalle saapuivat tarpoja-pojat. Poikien tehtyä pinssit, he lähtivät Miikan avustuksella saunarakennukselle valmistamaan tikkupullakeppejä sunnuntaita varten. Sillä aikaa leiriin oli saapunut jo tyttöjäkin.

Seuraavaksi vuorossa oli telttojen pystytys. Pystytimme kaksi kaminatelttaa  leirikeskuksen läheisyyteen. Telttoja pystytellessä jokainen pääsi opettelemaan kaminateltan oikeaoppista pystyttämistä ja kiilojen kiinnittämistä. Kaminatelttojen lisäksi tarpoja-pojat kävivät pystyttämässä saunarakennuksen rantaan vielä yhden laavun, missä aikoivat yöpyä seuraavana yönä.

Päivälliseksi nautittiin kanakeittoa ja jälkiruoaksi pullaa. Ruokailun jälkeen ohjelmassa oli lepoa, vapaata ohjelmaa ja tavaroiden viemistä sisälle telttoihin.

Iltaohjelma pidettiin rannassa olevalla nuotiopaikalla. Joukkoon liittyivät lippukuntamme omat kitaravirtuoosit Lauri ”elvis” Jokinen ja Vesa ”vesseli” Hilakari. Iltaohjelma oli siis valmis alkamaan. Ohjelman aloitti johtajien hieno ”cheerleaders” Eurooppa esitys, jossa Fanni, Venla, Katri ja Paula tekivät hienosti kirjaimia omilla vartaloillaan. Tämän jälkeen ohjelma jatkui vuoronperään perinteisillä partiolauluilla sekä ryhmien omilla esityksillä. Esityksissä pääsimme matkaamaan moneen Euroopan kohteeseen. Perinteen mukaan partiolaiset eivät taputa, joten niinpä jokaista esitystä seurasi oma huuto. Saattaapi olla, että huudot kuuluivat jonkin matkan päähän vastarannallakin ehkä Paraisten Lielaxiin asti. Tulipa pari huutoa hienosti kaikuna takaisinkin.

Iltaohjelman jälkeen nautimme iltapalaksi pizzaa sekä jälkiruoaksi marjarahkaa. Iltaruokailun aikana Carita kävi läpi kipinämikon vastuullisia tehtäviä. Iltapalaa seurasi hampaiden pesu ja nukkumaan meno. Teltoissa käytiin vielä käytännössä läpi kipinämikon vastuuta ja velvollisuuksia. Tärkeänä osuutena oli myös kaminan käyttö ja puiden lisääminen.  Hyvää yötä ja leiri hiljeni klo 22:00. Yö meni hyvin ilman koti-ikävää. Lämpötila pysyi niukasti plussan puolella, joten laavussakaan yöpyvien ei tarvinnut turhia palella.

Sunnuntai 29.9.2013

Sunnuntaina leiri muutti muotoaan, kun paikalle odotettiin saapuvaksi myös sudenpennut.

Isompien leiriläisten osalta aamu alkoi lipunnostolla ja aamupalalla klo 8:00.

Aamupalaa seurasi isompien leiriläisten rastirata mihin kuului mm tikkupullan paistoa, tietovisailua sekä Euroopan maiden lippuihin tutustumista. Rastiradan jälkeen isommat leiriläiset aloittivat leirin purun.

Samaan aikaan 45 sudenpentua siirtyi kolon pihalla linja-autoon ja aloittivat matkan kohti Pyölinrantaa. Sudenpentujen mukana saapui leiriin myös muutama johtaja lisää. Sudenpennut olivat perillä klo 10:00, jonka jälkeen paikalla olikin sitten koko lippukunta!

Sudenpennut pääsivät myös hekin kokeilemaan tikkupullan paistoa, maistelemaan erilaisia mehujuomia, tekemään omat leiripinssinsä ja vastailemaan Eurooppa-aiheisiin kysymyksiin. Sudenpennuilla oli rastien ohessa myös mahdollisuus päästä tutustumaan kaminatelttoihin.

Lounaaksi nautittiin herkullista italianpataa ja jäliruoaksi rahkaa, pullaa sekä pillimeheua. Tiskauksen yhteydessä paljastui, että astioiden tiskaaminen oli ainakin muutamalle aloittelevalle sudenpennulle ihan uusi juttu. Hienoa, että tämänkin taidon voi oppia partiossa!

Lounaan jälkeen alkoi kaikille yhteinen osuus. Paikalla olijat jaettiin 6 ryhmään ja leikimme Mian kehittämää ”Hei nyt lennetään” leikkiä. Ryhmillä oli väittämiä 7 eri maasta. Leikin tarkoituksena oli tunnistaa oikea maa ja löytää maastoon piilotetut, maita vastaavat liput. Ryhmät osasivat tunnistaa todella hyvin maiden tavat ja liput.

Leikin jälkeen kokoonnuimme yhteiseen loppupiiriin. Oli aika julistaa tietokilpailun voittajat ja palkita voittajaryhmät pienillä yhteisillä karkkipusseilla. Enää oli vuorossa lipunlasku ja sisaruspiiri. PTP:n syysleiri ja retki Eurooppaan oli saatettu tältä erää päätökseen. Seurasi haikea leiriltä kotiin lähteminen. Linja-autokuljetus oli järjestetty niin, että ensin linja-autoon pakkautuivat sudenpennut ja toiseen vuoroon isommat leiriläiset.

Teksti: Carita ja Mia

Leirin palaute kysely. Vastaathan leirin palaute kyselyyn. Se on lippukunnalle tärkeää. Saamme palautteen perusteella kehitettyä leirejämme ja ohjelmaamme.