”Hei Olivia!! -Odota hetki!” –huuto kuuluu Liesjärven kansallispuistossa Tammelassa. Piikkiön Tammipartion porukka on retkellä. Joukon nuorin, kahdeksanvuotias tyttöpartiolainen Olivia, menee peuran askelin edellä ja muut tulevat reipasta vauhtia perässä. Aurinkoisessa syyssäässä tuli jo vähän hiki, mutta nyt pysähdyimme juomaan ja juttelemaan.

Reipas KYPYR-joukko kohti seikkailua

Reipas KYPYR-joukko kohti seikkailua

Retkelle lähdettiin kololta lauantai-aamuna, autojen nokat suunnattiin kohti Tammelaa ja Lounais-Hämettä. Siellä on Liesjärven kansallispuisto. Sen erikoisuutena on Kyynäräharju, joka mutkittelee järven keskellä kilometrin verran vain muutaman metrin levyisenä. Muuten alueella on valoisia männiköitä, pieniä järviä ja lampia, sekä ennen kaikkea Ilves-reitti, jonka vartta pitkin voi tehdä monenlaisia reissuja.

Kyynärharju Liesjärven kansallispuistossa (Kuva: Luontoon.fi)

”HAAAA!!” karjaisee umpipimeästä nuotiopiiriin äkkiä ja voimalla syöksyvä hahmo, jota kiinniottoa yrittäneet vartijat eivät saaneet kiinni. ”Kurki”, eli siviilinimeltään Juuso, on maalissa. Olemme leikkineet ainakin kolme kierrosta partiojohtaja Sillin vetämää väijymisleikkiä, jossa toiset yrittävät päästä pimeän suojassa hiipimällä maaliin nuotiolle ja toiset ottaa heitä kiinni. Homma on pilkkopimeässä syysillassa huiman hauskaa.  Ilta on jo pitkällä, vähän ajan päästä on aika mennä nukkumaan laavuvaatteen alle. Toiset nukkuvat viereisessä puurakenteisessa kodassa, jonka sisältä loimottaa nuotion valo.

Järven vakituiset asukkaat, kaksi joutsenta, valmistautuvat muuttoon ja lentävät verrytelykierroksia järven yläpuolella. Kuulemme pimeässä miten niiden siivet suhahtelevat rytmikkäästi.

Päivän mittaan olemme patikoineet, syöneet, höpötelleet, katselleet maisemia, hikoilleet, syöneet uudelleen, pitäneet hauskaa ja olleet ihan kunnon partioretkellä. Monelle nuotioruokien laittaminen ja mutusteleminen on kova juttu. Nuotiolla teemme tuhkaperunoita, lettuja ja käristelemme makkaraa. Tarinoimme  ja olemme yhdessä ulkoilmassa. Mukavaa!

Usvainen aamulaituri

Usvainen aamulaituri

Aamulla ryhmä herää usvan pehmentämään maisemaan. Juodaan aamuteetä, ja jutellaan yön kokemuksista. Leiripaikan siistimisen jälkeen kävelemme pitkospuita ja polkuja pitkin vajaat neljä kilometriä Hämeen partiolaisten Nurmela -nimiseen leirikeskukseen. Siellä lämpiää sauna ja pihalla lentää frisbee. Peseydymme, laitamme ruokaa ja lepäilemme. Kahden maissa sunnuntaina aloitamme paluumatkan Piikkiöön. Matkan aikana melkein kaikki partiolaiset nukahtavat. Autossa leijailee miellyttävä nuotiosavun tuoksu.

”Mitä, joko ollaan Piikkiössä?” –kysyy uninen ääni takapenkiltä. Toisena kuskina oleva Visa herää ajatuksistaan – hän on oikeastaan koko matkan ihmetellyt, miten hyvin kaikki jaksoivat ja miten kiva meininki retkellä oli ollut. Partioretki on ohi. ”Hieno reissu” – toteaa joku ääneen.

Koko poppoo kuvassa

Koko poppoo kuvassa

Mukana KYPYR-nimisellä retkellä 2.-3.10.2010 olivat aikuisina Silli ja Visa, sekä nuoremmista partiolaisista Juuso, Lauri, Arttu, Mika, Oliver, Oscar ja Olivia.

Minne mennään seuraavaksi?