Piikkiön Tammipartion historiikki valmistumassa – tee viipymättä ennakkovaraus!

”Yhdessä kasvoimme”

Piikkiöläinen yhtäkestoinen partiotyö alkoi Linnavuoren Sissien toimesta keväällä 1947. Muutamia vuosia myöhemmin pojat perustivat tyttöpartion Haukkavuoren Siskot ja aikanaan lippukunnat yhdistyivät kasvavaksi Piikkiön Tammipartioksi. Piikkiössä on kuitenkin partiointoa koettu jo aikaisemminkin. Voimme kirjan sivuilta tutustua paljon varhaisempaan paikallisten partiopoikien rivistöön ja voimme suunnata ajatuksia sadankin vuoden taakse.
Piikkiöläinen partiotoiminta on hyvä esimerkki pitkäjänteisen yhdessä tekemisen voimasta. Teoksen nimeksi on muovautunut moniulotteinen Yhdessä kasvoimme. Sisällöstä löytyy aktiivista leiritoimintaa, palkittua partiotaitoa, erikoista elämystuotantoa sekä tuen ja yhteistyön eri muotoja. Ohjelmatuotanto nousee vahvasti esiin, lippulaivana lasten ja perheiden kesäteatteri – sadun ja seikkailun ihmemaa.
Piikkiöläisen partiotoiminnan koko kaari saadaan yksiin kansiin sopivasti ennen joulua. Kovien kansien sisällä on 160 sivua lippukunnan toimintaa, tuttuja kasvoja – ja lukemattomia yllätyksiä. Myös kuvat kertovat ja niitä on historiikkikoosteessa yli 300 – mitä harvinaisimmista mustavalkoisista tämän päivän täyteen värikirjoon. Historiikin rakentaa Hannu Rastas, joka on monin tavoin perehtynyt paikallisiin toimintoihin.
Varmista teoksen saanti jo ensipainoksesta, ennakkovaraushinta on 25 euroa. Ennakkovaraus on voimassa 5.12. asti. Teoksen saa paikallisesti ilman lisäkuluja, muille lisätään toimituskulut.
Anna varauksesi ja yhteystietosi lippukunnanjohtajalle osoitteeseen lippukunnanjohtaja@tammipartio.fi.