Näytäntökausi 2023 on päättynyt. Pekka Töpöhännän ystävineen näki noin 2600 katsojaa.
Piikkiön Tammipartion teatteritoiminta Sipilänmäellä täytti tänä kesänä 28 vuotta. Sipilänmäen kesäteatteri sijaitsee Kaarinan kaupungissa, Piikkiössä, rauhaisassa ja perinteikkäässä maatilamiljöössä, hyvien liikenneyhteyksien varrella. Teatterissa on 300-paikkainen katettu katsomo.
Tammipartion esitykset ovat perinteisesti hulvattomia ”show”-elämyksiä, joissa viihtyvät niin lapset, kuin aikuisetkin. Lippukunnan omaa vahvaa esiintymisperinnettä kuvastaa se, että näytelmä näytellään, lavastetaan, puvustetaan ja tuotetaan tammipartiolaisvoimin. Kaikki teatterin tuotot ohjataan suoraan piikkiöläiseen partiotyöhön.
Elokuussa Sipilänmäen valloitti Pekka Töpöhäntä
Rauhallinen ja mukava Pekka muuttaa Harjukujalle muiden kissojen iloksi, tai ainakin osan, sillä kujan kovin katti, Monni, ei Töpöhännästä hirveästi riemastu. Pekka saakin tuta nahoissaan hyväntahtoisuutensa,
sillä Monni osaa olla varsinainen kiusanhenki. Onneksi metkut kaatuvat aina hänen omaan niskaansa, sillä mainiot apulais-kapulaiset Pilli ja Pulla, sotkevat tunnetusti kaiken. Ja lopulta pahakin muuttuu hyväksi.
Näytelmän ohjauksesta vastaa Anna Hellstén. Musiikkitaustat ovat Pasi Ketolan käsialaa. Näyttelemisestä, lavastuksesta, puvustuksesta, tekniikasta, kahvilasta ja kaikesta muusta produktioon liittyvästä parkkipaikkaopastuksesta lähtien vastaavat Tammipartion nuoret tai ikinuoret tekijät. Näytelmä vaihtuu joka kesä, mutta meno ja meininki on samaa taattua laatua; haluamme saada sekä lapset että vähän varttuneemmatkin katsojat hyvälle mielelle. Kaikki teatterin tuotot ohjataan suoraan piikkiöläiseen partiotyöhön.
Haluamme tarjota Teillekin tilaisuuden nauttia yhdessä rentouttavasta teatterista kesäisenä iltana.
Esitys kestää noin 1 h 30 min väliaikoineen.
Teillä on mahdollisuus ottaa näytöksiä tai lippuja myyntiin seuraavasti:
Koko näytös : 200 paikkaa, ovh 2400€, alennettu hinta 1440€
150 paikkaa, ovh 1800€, alennettu hinta 1260€
Laskutamme vain myydyt liput (Huom! Voi vaikuttaa alennusprosenttiin.)
Yksittäiset liput: 12€ (sama hinta aikuiset ja lapset) Alle 3v lapset ilmaiseksi.
Koko näytöksen myyneille mahdollisuus viiteenkymmeneen lisäpaikkaan
Lipputilauksen voi tehdä myös kätevästi tekstiviestillä:
Lähetä viesti numeroon 044 958 6485. Kirjoita viestiin: Nimesi, näytöksen päivämäärä ja kellonaika sekä lukumäärä siitä, montako lippua tilaat. Esim:
MAIJA MEIKÄLÄINEN, SU 13.8. KLO 17.00, VIISI
Lisätietoja: Elina Hilakari 0400-877 622 tai sähköpostilla: kesateatteri@tammipartio.fi
Teatterin esittelyvideo:
Ohjeet teatterille
Sipilänmäen kesäteatteri sijaitsee Kaarinan kaupungissa, Piikkiössä, noin 16 kilometrin ajomatkan päässä Turusta. Kesäteatterin parkkipaikka sijaitsee osoitteessa Sipiläntie 4 Piikkiö ja parkkipaikalta on teatterin katsomoon noin 300 metrin kävely. Teatteri on helposti lähestyttävissä niin Turusta kuin Salon suunnaltakin. Lisäksi Fölin bussit pysähtyvät noin 400 metrin etäisyydelle teatterista.
Edellisten kesien näytökset
- Noita Nokinenän kokkojuhla 1995
- Tingelis-tangelis-puutarha 1996
- Koko kaupungin Vinski 1997
- Kiljusen herrasväki 1998
- Kolme iloista rosvoa 1999
- Saapasjalkakissa 2000
- Fedja-setä, kissa ja koira 2001
- Etsivätoimisto Limppu ja Pullava 2002
- Pekka Töpöhäntä 2003
- Krokotiili Gena ja ystävyyden talo 2004
- Paluu kapteeni Harvaluteen saarelle 2005
- Peppi Pitkätossu 2006
- Vaahteramäen Eemeli 2007
- Sherwoodin iloiset eläinsankarit 2008
- Kapteeni Harvaluteen viimeinen kätkö 2009
- Risto Räppääjä ja Pakastaja-Elvi 2010
- Tuhkimo 2011
- Pekka Töpöhäntä 2012
- Pelastakaa Rölli-metsä! 2013
- Katto-Kassinen 2014
- Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli 2015
- Ella ja Paterock 2016
- Känkkäränkkä 2017
- Lumikki ja seitsemän kääpiötä + yks Pitkämö 2018
- Onneli, Anneli ja nukutuskello Tingelistangelis-puutarhassa 2019
- Risto Räppääjä ja Sevillan saituri 2021
- Tuhkimo 2022
- Pekka Töpöhäntä 2023